Olen erittäin tyytyväinen siihen. En tähdännyt edes magnaan :----D toivon kuitenkin, et se pysyis nyt siellä eessä.
Aattelin tehä ihan vaan tällasen minipostauksen, ku haluun jo nukkumaan, ja huomenna on ihan kiva päiväkin ja sillei. Ja edellisestä postinginsta kuitenkin jo viikko :o
TÄNÄÄN (kertoakseni nyt vähän päivän tapahtumista) meillä oli koulussa uinticooper, se oli oikein mukavaa, mutta myöhempää aikaa ajatellen, ei ollutkaan niin kivaa, koska menin eilen siirtämään oboetuntini aikaisemmaksi (personal reasons, by Edward Cullen when he explains his absence, who knows) ja saavuin tänään sinne uiskentelujen venähtämisen jälkeen vartin myöhässä. Opetus: älä aina kuvittele, pääseväsi helpommalla, jos siirrät jotakin aikasemmaksi. Oboeopettajakin joutui lähtemään aikaisemmin, joten tuntini kesti huimat 17 minuuttia ! Ehdin jopa kokoamaan soittimeni. Uimisreissua pidensi vielä se, etten tiennyt, mihin äiti oli autonsa parkkeerannut, kun hän minua sieltä haki. Haahuilin ympäriinsä siellä loskassa ja kaikki päivän patoutumat melkein purkautuivat itkuksi - syynä siis todellakin se loska. Eikä siinä vielä kaikki: venähtämisen myötä myös äitini myöhästyi laulutunnilta, vaikka oli nimenomaan myös eilen siirtänyt tuntinsa vuokseni aikaisemmaksi. Hänen tuntinsa venyi sitten (tietenkin, jos niin voi sanoa) myöhemmän aloittamisen vuoksi, ja sen takia hän sai seuraavan laulajan paskat niskaansa. Esimerkillistys: "EN ARVOSTA IHMISIÄ JOTKA OVAT MYÖHÄSSÄ TAI ANTAVAT ODOTTAA ITSEÄÄN"
hehheh, mun syytä. Mut opetus nro2: myöhästyminen (kuten ei aina kaikki muukaan) johdu aina siitä henkilöstä, jonka niskaan syyt heität. Tällä kertaa vika oli minussa. Ja ehkä vähän kans äidissä, ku se ei valaissu mua tarpeeks siitä, mihin se autonsa jättää.
Sit yks eriskummallinen tapaus sattui mun soittotunnin jälkeen. Se oli outoa. Ja viehättävää. Suloista. Ja hauskaakin. Ehkä siksi, että se oli varmaan hauskinta mun tässä kokonaisuudessaan varsin turhassa päivässä. Nelosluokkalainen (tiedän, koska luin rivien välistä) tuntematon poika yritti ensin pelleilemällä kiinnittää mun huomion, jonka jälkeen se alkoi epätoivoisesti performanssin omaisesti monologgaamaan. Mua ekaks vitutti se suunnattomasti, ku se sössötti ja kelaili ääneen, voisko banaaninkuoren heittää jonkun liikuntapussiin, mut sit kohta se alkoi juttelemaan mulle kaikkea ja puhuttiin sen harrastuksista ja kaikesta. Se kysyi multa, että katonko telkkarista sitä ja sitä sarjaa ku siinä yhessä oppii niin helposti englantia ku se on niin selkeetä. Kysyin siltä sitte, että onko se hyvä enkussa. No, koenumeroitaan se alkoi luetella, ja semmosta tulosta oli, että kyllä, hän on hyvä enkussa. MUTTA "Tänävuonna mä kuitenkin oon ollu vähän huonompi, oon saanu vaan 9- ja sellasia. Mut en oo koskaan saanut huonompaa, kuin kiitettäviä." Johon mä sitte sanoin, että no onhan nekin tosi hyviä. Sitte se sano et "joo kyllä mä aina niissä hyvin pärjään koska ooon hhullllllllllllu....ja hullut pärjää aina niissä" (huomaa mystinen äänensävy)
Mä aloin oikein kelailee, et vittu niinhän se on. (Karu) totuus lapsen suusta.
En osaa ilmeisesti kirjottaa minipostausta.
-A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti