tiistai 27. syyskuuta 2011

Rouvashenkilö

Ai mitenniiin tää on matkustusblogi ja kukaan ei matkusta? Saanen huomauttaa Rakas Markiisi ( BD) että tämän vuoden puolella on toteutunut ainakin seuraavat matkat :

-Italia
-Saksa
-Saksa
-Ruotsi
-Viro

sekä ennen joulua vielä uusintamatka Saksaan. Joten kyllähän matkustaa!!
Anteeksi juonipaljastus, mutta ens kesänä on tosiaan tarkoitus reissata koko kesäloma. Reissut kohdistuu erityisesti Pohjoismaihin, Keski-Eurooppaan ja aina Yhdysvaltoihin saakka ;) Niitä odotellessa!

Otsikko voi olla ns. hämmennystä herättävä ilman asiaankuuluvaa selvennystä.
Lauantai-aamuna heräsin puhelimen värinään. Esiteltyäni itseni sekavasti ja vielä unessa matkaavana kuului puhelimesta erään hyvinkin kamalaäänisen rouvashenkilön kujellus. Hän ei tuhlannut aikaa niihin jonninjoutaviin kohteliasuuksiin, mm. itsensä esittelyyn, vaan kertoi heti alussa soittaneensa läpi kaikki minun nimelllä olevat suomalaiset läpi ja kysynyt tarvittavat kysymykset (mm. musiikkiin liittyvä opiskelupaikka) jotta tunnistaisi minut oikeaksi henkilöksi.

Tämä rouvashenkilö on suoraan sanottuna täysi sekopää, mutta siitä huolimatta menen lauantaina hänen yksityiskotiin tekemään sopimukset mahdollisesta alkavasta yhteistyöstämme. :D Siitä tulossa postaus lähiaikoina, pysykää kuulolla ;)

Nyt hei en jaksa kirjotella enempää koska luulen ettei ketään oikeasti kiinnosta lukea tätä, joten nyt vähän kuvamuistoja tältä vuodelta... :)

Kesä oli kivaa aikaa! Ilmeeni riemukkus selittyy sillä, että Herra Mansikka  kertoi tulevansa moikkaamaan


Tämä kuva kuuluu kategoriaan "Sekosko erästyyppijonkanimeäentännehaluakirjoittaajuridisistasyistä"
BD BD  määttä



Mä kävin vähä Ranskaski ottamas yhden kuvan. Tää siis on otettu Charles De Gaullen lentokentältä.
Mm. tämän kuvan takia lähestulkoon myöhästyimme jatkolennolta kohti Italiaa.

Täs mä vähän olin Italias ja tutustuin tanskalaisiin tai norjalaisiin, en muista kumman maan kansalaisia noi oli.
Ne oli kuitenki tosi kivoi tyyppei ja vietettiin ilta  vähän siemaillen birraa :D

Mä kärsin taiteellisuuden puutostilasta ah, vaaleenpunases hotellihuoneessa hieno holkki kädessäni. Toi holkki on muuten kokenut aika paljon mieleenpainuvia hetkiä, kiitos vaan Rakas Markiisi : D

Mä olin vähä viettää iltaa Obaman kans
Olin sillee vähä heikos hapes. Kesäkunnos oikee

-Luovuuden hekuma-Tän kuvan ottanut kuvaaja tietsä niin ansaitsee Nobelin. Hän on onnistunut vangitsemaan kaiken oleellisen tähän yhteen kuvaan. Nim. Elämän perimmäiset tarkoitukset, part. 241

c(:

"TRITONUS"
BD

Täs on kesän sisältö.

Koska tää blogi käsittelee myös aihetta muoti, niin voin kertoo et mun kesä oli kyl tosi muodikas.
Hintalappu persees ja kaikkee

Mä olin ihan fiilareis ku sain lentää kera mansikan. Vittu hienot italialaiset nahkakengät jalas ja kaikkee, ne kyl meni pilalle.
BD

Mä lensin kans sit vähä Rakkaan Markiisin kanssa. Mä olin sillon perehtynyt hiustyyleihin. Tässä mun taidonnäyte. Ihailkaa saatana!

Kategoria: WTF?!1??
ihailkaa mun kaXarii, ei noit tissikarvoi.


Täs on vuoden aikana kerennyt tapahtumaan vaikka mitä ja kaikkea on vielä edessä :D Paljon asioita, joista en ois halunnut luopua, mut elämä on vittu elämää ja se pitää elää se :D

ViTTU MORO!!!!!!!!!!!!!

PS. Mä tiedän että aika moni tyyppi käy aina sillontällön tätä blogia lukemassa, joten nyt ois pieni pyyntö teille ihmiset.
Jos teillä on joitain muistoja minusta (yrosmärkiisista) tai muuten vaan Rakkaasta Markiisista (BD)  jotka saa teidät hymyilemään, ni kirjottakaa ne kommenttina tonne kommentit osioon ;)

-M

Jatkumo

Tää on matkustusblogi.
Kukaan ei matkusta.

Ensi vuonna matkustaa.

Tänään matkustin pyörällä noin 2 km paikasta A paikkaan B, jossa viivyin tunnin. Matkustin takaisin paikkaan A.


maanantai 19. syyskuuta 2011

Osakolme, nukahdan

Oikeest :D selvisin vihdoin ja viimein Ruotsiin ja kuolen väsymykseen. Istun tääl jossain kahvilassa ja syön vittu jotain hyvää (kallista) leipää ja yllätys yllätys, juon valkoviiniä. Ilman jäitä, rakas Markiisi. Puol tuntii enää ni toi portti aukee, sit pääsee nukkumaan taas. Puhuin markiisin kans tänään kello viis.

-------/-/--------

Nyt oon vittu saksas. Ollaan kierrelty koko ilta jossain klubeilla, meno on niin saatanan hauskaa :D aamulla kävin shsmpanjabrunssilla ja juominen alkoi siitä vähän liiankin vauhdikkaasti...


Oli kiva reissu, oon nyt vähän ajelemas BD

Viini

Markiisiviinit mettäsä! Mansikka vähä kirjotteliäää
Lol ja Markiisi yrittää ottaa kuvii linssisuojuksel :D vitun tyhmä.

perjantai 16. syyskuuta 2011

jar of jam

Oon niin väsynyt enkä jaksa olla koulussa. Ja lisäksi heräsin kello viisi ja puhuin markiisin kanssa tunnin puhelimessa. Se raukka vähän joutui odottamaan siellä hienhajussa. Nyt oon innokkaana enkun tunnilla tiedostaen, että en selvii täst kuukaudesta. Mut siis ei se mitään. Ihan hyvin menee ja sillee! Tuol ulkon on jotain parkour-opetusta. Olisin siel mieluummin! Mein koulun pihalla on parkour vitun kenttä!
"heeeei tarviiks kukaan ensiapuu?"

"mä muistan sillo ku mun opettaja kysy noit multa, se aina vaa sano et laita nyt siihen se relatiivipronomini. Sit mä aina olin vaan et mikä vitun relatiivipronomini...."

Mul on nälkä.

Osa kaks saatana

Ei helvetti. Mä tärisen kylmästä. Kuume varmaan tulee. Mun on paikat kaikki ihan jumis ku nukuin vitun pitkään jonkun rautahäkkyrän (lue, vitun moderni penkki) päällä ties missä asennoissa. Herätessä näytin tältä;

Nyt venailen että aika kuluis vähän nopeammin ja et pääsisin tekee lähtöselvityksen jonka jälkeen meen vittu portin n. 18 tiskille nukkumaan ku oon niin väsynyt et se on ainoa paikka johon uskallan nukahtaa ilman pelkoa siitä että missaisin mun ekan lennon. Salee jään vittu Ruotsiin jumiin ku nukahdan sinne vittu kentälle.

Mä kiroan sen päivän alimpaan helvettiin ku sain tän hyvän idean tälle reissulle. Mul vähän laskuhumalafiilikset, kiitos siitä kuuluu monille valkoviineille jäiden kera (repee Markiisi) . Mut kyl tää tästä. Vittu jes. Seuraava postaus onkin varmaan jo suomen rajojen ulkopuolella.... BD


torstai 15. syyskuuta 2011

erinäistä puuhailua

tuli tossa viime ajelulla tosiaan vähän ojien lisäksi duunailtua vähän muutakin.

mm. seuraavaa










kiitokset kuuluu yhelle erittäin ihanalle puolikasaivoiselle huoralle :)
respect